Parturin vinkit hiuspohjan hoitoon – korjaa haitalliset tavat ja ylläpidä hyvinvoivaa hiuspohjaa sekä samalla tervettä hiustenkasvua

Miten hoitaa hilseilevää hiuspohjaa? Onko kutiseva ja hilseilevä hiuspohja ongelma, joka voidaan ratkaista vai ominaisuus, jolle ei voi mitään? Lue vinkit hiuspohjan hoitoon, niin hiuspohja pysyy kunnossa, eikä siinä esiinny enää kutinaa, ärsyyntymista tai tympeää hajua!

Hiuspohjan hilse voi varista selkeästi hartioille tai näkyä pelkästään hiuspohjassa.

Hiuspohja voi päästä hiusten alla melko pahaankin kuntoon, ennen kuin sitä edes huomataan. Jos kasvojen iho menisi niin kuivaksi, että palasia irtoilisi tuulen mukana ja se sotkisi kaikki mustat vaatteet, niin luultavasti asialle olisi jo tehty jotain sen korjaamiseksi. Ole fiksu – ennakoi ennen tilanteen pahemista!

Kun me parturit otamme asiakkaiden kanssa puheeksi hilseilevän hiuspohjan, kuitataan se yleensä vain sanoilla ”joo se on tämä talvi´´ tai ”se on aina ollut tuollainen´´ Monet kokevatkin hiuspohjan hilseilyn ihon ominaisuutena, johon vaikuttavat stressi ja sään vaihtelu. Ja tottahan se on, että niin stressi, ruokavalio kuin sääkin vaikuttavat hiuspohjan kuntoon todella paljon, mutta monesti omilla pesutottumuksilla ja väärillä tuotevalinnoilla on isoin vaikutus päänahan kuntoon.

Hiuspohjan hoito alkaa oikeanlaisesta pesusta – valitse hiuspohjalle oikea shampoo

Iso virhe hiusten pesussa on, että pestään liian voimakkaasti pesevillä tuotteilla ja liian usein. Näin pestään iholta kaikki luontainen suoja ja sekoitetaan ihon oma kosteustasapaino. On toki hyvä pestä ylimääräinen rasva, hiki, liiallinen mikrobikasvusto, muotoilutuotteet ja hilse pois, mutta joillakin hiuspohja voi reagoida tehopesuihin kuivumalla tai vaihtoehtoisesti rasvoittumalla nopeammin, ja hiuspohjaan saattaa muodostua pientä näppyä ja ärtymistä.

Vaihda siis se 5in1-tuote hellävaraiseen shampooseen, niin huomaat jo selkeän eron. Rasvoittuvaa hiuspohjaa voi pestä useammin kuin kuivaa hiuspohjaa, ja jos hiuspohjassa esiintyy ikävää hajua, voi päivittäinen shampoopesu olla tarpeen, kunhan shampoo on hiuspohjalle sopiva.

Kokeile: M Room Gold Special Shampoo erityisesti herkälle tai ärtyneelle hiuspohjalle.

Kaikille hiuksille: M Room Gold Classic Shampoo on ylellinen pesukokemus – hellävarainen, mutta tehokas!

Suosittelemme: M Room Gold -shampoot ja -hoitoaineet sopivat terveen hiuspohjan ylläpitoon.

Hoitoaine – ei vain hiusten, vaan myös hiuspohjan hoitaja ja kosteuttaja

Hoitoainetta pitäisi käyttää myös lyhyemmällä tukalla. Monet mieltävät hoitoaineen käytön turhaksi ja ajattelevat, että sitä käytetään vain, jotta hiuksiin ei tulisi takkuja, mutta etenkin talviaikaan hiuspohjaa kosteuttava hoitoaine olisi hyvä löytyä omasta hyllystä. Tärkeää on levittää hoitoaine pelkkien hiusten sijaan myös hiuspohjaan, jotta hiuspohja saa kosteutusta. Muuallakin kropassa iho kaipaa enemmän rasvaa talvisin, ja sama homma on hiuspohjan kanssa, koska hoitoaine toimii ns. rasvana siellä pään puolella.

Perinteisen pois pestävän hoitoaineen lisäksi löytyy esimerkiksi hiuspohjaan jätettäviä hoitavia hiuspohjanesteitä, jotka ehkäisevät erilaisten hiuspohjaongelmien syntyä ja lievittävät jo alkaneita ongelmia. Ja hiuspohjaneste on muuten nopein apu äkilliseen kutinaan – toimii todella nopeasti akuuttiin hätään! Kokeilemalla löydät omaan arkeesi ja hiuspohjaasi toimivimman ratkaisun.

Testaa hiuspohjaan jätettävää hoitonestettä: M Room Gold Scalp Rescue (Nyt helmikuussa 20 €, norm. 24 €.)

Kosteuttava hoitoaine kaikille hiuksille ja hiuspohjille: M Room Gold Conditioner

Älä enää raavi, vaan korjaa perushiustenhoito ja samalla hiuspohjanhoito kuntoon, niin vältyt pahemmilta ongelmilta!

VINKKI! Jos tuntuu, että kahden tuotteen käyttö suihkun aikana on liikaa vaadittu, voit halutessasi käyttää välillä pelkkää hoitoainetta hiusten pesun yhteydessä. Jos päässä ei ole voimakkaita muotoilutuotteita tai hiuspohjassa tulehduksia, voit jättää shampoopesun väliin ja tehdä ns. hoitoainepesun, joka huuhtelee suurimmat liat pois ja samalla kosteuttaa päänahkaa.

Hoitoainepesussa hiero vain hoitoaine huolellisesti (hiusten lisäksi) kauttaaltaan hiuspohjaan, kuten levittäisit shampoon. Tämä on paljon hellävaraisempi iholle kuin jokapäiväinen shampoolla peseminen. Monet asiakkaistamme ovat kokeneet hyväksi vuorotella tuotteiden välillä siten, että joka toinen päivä on shampoopesu hoitoaineen kanssa ja joka toinen päivä pelkkä hoitoainepesu. Useimmat hoitoaineet sopivat tähän tarkoitukseen. Supersuosittu System 4 Oil Cure Scalp Treatment on erityisen hyvä, jos hiuspohjassa on hilseilyä, koska se samanaikaisesti hoitaa hiuspohjaa, kuorii kevyesti, poistaa hilsettä ja tekee hiukset kiiltäviksi. Kurkkaa Oil Cure M Room Shopista.

Tarjous! Erityisesti hiuspohjan ongelmien hoitoon ja terveen hiuspohjan ylläpitoon suunniteltu kotimainen System 4 -tuotesarja nyt M Room Shopissa -15 % helmikuun ajan. System 4 -sarjasta löydät mm. erilliset tuotteet kuivan ja rasvoittuvan hiuspohjan hoitoon.

Terve ja hyvinvoiva hiuspohja saa myös hiukset näyttämään hyvältä!

Jos hiuspohja kaipaa aktivointia, ja haluat lisätehoa hiuspohjan hoitoon, kannattaa hiustenleikkauksen yhteydessä valita extrapalveluksi M Booster (6 €). Hiuspohjan tehoaktivointi tehdään hiustenpesun yhteydessä, ja se vilkastuttaa pintaverenkiertoa ja virkistää hiuspohjan toimintoja. Tästä parturiin: https://my.mroom.com/.

#BARBERLEAKS-artikkeleissa parturit kertovat vinkkejä miehiseen komeudenhoitoon. Tämän artikkelin asiantuntijana toimi M Roomin maakouluttaja Jenni. Jenni on myös meidän TikTok-staramme! Seuraa M Roomin TikTok-kanavaa: https://www.tiktok.com/discover/mroom-official

Lue lisäksi parturin vinkit parranhoitoon: Kuinka hoitaa partaa? #BARBERLEAKS