M Room mahdollistaa kansainvälisen vaihdon ja ulkomailla työskentelyn

M Room on kansainvälinen ketju ja siksi haluamme mahdollistaa kansainvälistymisen myös partureillemme.

Nea Kujala on yksi partureistamme, joka on käyttänyt hyväksi tätä mahdollisuutta ja muuttanut ulkomaille M Roomin tuella. Nea muutti Suomesta Saksaan ja hänellä on nyt kaksi mielenkiintoista kuukautta takanaan uudessa kulttuurissa. Millaiset ovat hänen fiiliksensä?

”Berliini on monikulttuurinen kaupunki ja se näkyy jokapäiväisessä työssäni. En puhu vielä saksaa mutta selviän englannilla, ja aion kyllä opetella saksan kielen”, Nea sanoo, osoittaen  sisäistä intoa uuden oppimiseen, mikä on hyvin tyypillistä partureillemme. Tätä piirrettä myös arvostamme kovasti.

“Ulkomailla työskentely on mahtavaa. Olen saanut kannustusta johdolta ja kollegoilta. Luonnollisestikin pitää olla myös oma-aloitteinen ja ottaa itse selvää asioista. Esimerkiksi byrokratiaan liittyvät asiat voivat olla välillä hankalia, mutta olen saanut paljon apua. Olen hyvin kiitollinen siitä että työskentelen yrityksessä joka mahdollistaa sen, että näen uusia maita ja kaupunkeja. Arvostan kovasti tätä mahdollisuutta työskennellä ulkomailla. Olen tehnyt oikean ratkaisun tänne tullessani. Rakastan tätä kaupunkia ja olen oppinut selviämään haastavista tilanteista.”

Mitä muuta Nea rakastaa ulkomailla työskentelyssä?

”Olen oppinut todella paljon itsestäni sen jälkeen kun olen tavannut ihmisiä eri maista. Olen joutunut menemään mukavuusalueeni ulkopuolelle ja aloittamaan uuden elämän”.

M Room on ylpeä siitä että mahdollistamme näitä kokemuksia, esimerkiksi juuri antamalla mahdollisuuden ulkomailla asumiseen, olipa kyseessä sitten Saksa, USA (minne vastikään haimme työntekijöitä) tai joku muu maa.

Nea motivoituu tyytyväisistä asiakkaista jotka tulevat uudelleen ja antavat palautetta hänen työstään, sekä hyvästä yhteistyö hengestä kollegoiden kesken. Hän saa energiaa myös uudesta kotikaupungistaan ja vierailee vapaa-ajallaan mahdollisimman monissa uusissa paikoissa. Hän arvostaa liikkeen hyvää ilmapiiriä ja ihmisiä ympärillään.

M Room parturi, muista vinkata esimiehellesi jos olet kiinnostunut vaihdosta tai työskentelystä ulkomailla, sillä pyrimme toteuttamaan näitä toiveita aina mahdollisuuksien mukaan. Jos et ole meillä vielä töissä niin avoimet paikat löytyvät täältä, tervetuloa joukkoomme!